Avoinna tänään: 07–21

Uudistunut Emotion Goodman on avautunut

Uudistunut Emotion Goodman avasi ovensa asiakkailleen 4.9.2023 uuden konseptin mukaisena kauneuden ja hyvinvoinnin erikoisliikkeenä. Remontin myötä miljöössä on havaittavissa paljon muutoksia ilmeessä, asiointimukavuudessa sekä tuotesijoittelussa. Emotion Goodmanista löytyy jatkossa myös kaksi meikkauspistettä.

Liikkeeseen tehdyt muutokset näkyvät ja tuntuvat. ”Remontin myötä lattia vaihdettiin jalalle miellyttäväksi vinyylilattiaksi, mikä tuo sekä uuden ilmeen että mukavuutta. Seiniä maalattiin ja kalusteita vaihdettiin, mutta myös  paljon vanhoja kalusteita säästettiin ja tuunattiin uuteen uskoon”, kertoo Hämeenmaan Emotioneiden ja Sokoksen kosmetiikasta vastaava myyntipäällikkö Henna Hämäläinen.

Myös asiakasviihtyvyyteen ja asioinnin helpottamiseen on myös panostettu – uudet valaistusratkaisut, tuotteiden sijoittelu tuoteryhmittäin uusille paikoille sekä uutuutena kaksi meikkauspistettä tekevät uudistuneesta Emotionista täyden palvelun liikkeen.

Uudistus näkyy myös valikoimassa. Jatkossa Emotionista löytyvät muun muassa Urban Decay- ja Anastasia-tuotemerkit, vanhojen tuttujen lisäksi.
Kauneuden ja kosmetiikan trendit näkyvät niin valikoimassa kuin myös myymälän yleisilmeessä. Myymälän värimaailmasta löytyy pinkkiä, mustaa, murrettuja sävyjä sekä harmaata, ja materiaaleissa toistuu sormipaneeli pöydissä ja kasasaarekkeessa. Tulevaisuudessa Emotion Goodmanista löytyy mahdollisesti myös Studio-palvelut, joita pyritään elvyttämään taas remontin jälkeen.

Lue Hämeenmaan tiedote >

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla Goodmanin uutiskirjeen sähköpostiisi, saat ensimmäisten joukossa tietää mitä Goodmanissa tapahtuu, millaisia esiintyjiä on tulossa tai milloin pärähtää käyntiin seuraava tarjouskampanja!

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Uutiskirje on ilmainen, eikä velvoita tilaajaa mihinkään. Voit keskeyttää tilauksen milloin haluat.
Kauppakeskus Goodmanin rekisteriseloste.