Avoinna tänään: 07–21

Paluu arkeen – Ilo irti arjen hetkistä Goodmanissa

goodman ilo irti arjen hetkistä

Kun käsillä on lomalta paluu niin kouluun, kotiin, konttoriin ja harrastuksiin, on hyvä buustata arkea pienillä asioilla. Goodmanista saat hetkessä uutta virtaa hakemalla piristystä vaikka vaatekaappiin, sisustukseen tai ruokapöytään.

Kouluun ja töihin palaaminen saattaa kesälomien jälkeen tuntua hankalalta, ja siksi arkea kannattaakin tuunata hieman ainakin aluksi. Ja voihan olla, että kesällä on myös pyrähdetty ohi farkuista tai tennareista. Mikä virkistäisi mieltä yhtä ihanasti kuin uudet koulu- tai työvaatteet? Goodmanin liikkeiden valikoimista löydät sopivat vaatteet, asusteet ja jalkineet kaikille arkeen palaajille aina koululaisista varttuneempaan opiskelijaan sekä tietenkin työpaikalle.

Helli hiuksia ja ihoa

Aurinko ja kesä ovat voineet tehdä tepposet myös hiuksille sekä iholle. Kosteuttava hiusnaamio tai kokoaan uusi hiustyyli syntyy hetkessä Clipsin ja Hairstoren ammattilaisten taitavissa käsissä. Samalla reissulla kannattaa kipaista vaikka Kicksiin tai Emotioniin hakemaan helpotusta auringon kuivattamalle iholle. Goodmanin kauneuden ja terveyden toimijat löydät täältä > 

Ryhtiä uudesta repusta

Reppu on koululaisen ja opiskelijan ykkösvalinta. On tärkeää, että se on kantajalleen oikein mitoitettu. Myös pehmustetut olkahihnat lisäävät käyttömukavuutta etenkin silloin, kun kannettavana on raskaampi taakka. Monipuoliset taskut sekä pehmustettu lokero läppäriä tai tablettia varten ovat myös tarpeen. Apua oikeanlaisen repun valintaan saat Goodmanin liikkeiden henkilökunnalta. Laajan valikoiman reppuja löydät mm. Luhdalta, laukkuliike NT-BOXista sekä Stadiumista. Ja jos kaipaat lisää vaihtoehtoja, voit kysellä niitä esimerkiksi Goodmanin Cubukselta, H&M:stä, Lindexistä sekä New Yorkerista. Tutustu liikevalikoimaan >

goodman ilo irti arjen hetkistä

Valmiina harrastuksiin

Kesän rentoilun jälkeen on aika palata myös kesätauolla olleiden harrastusten pariin. Kannattaa tarkistaa treenirepun sisältö ja tehdä tarvittavat hankinnat Stadiumissa hyvissä ajoin ennen harjoitusten jatkumista. Tutustu Goodmanin vapaa-ajan ja harrastusten liikevalikoimaan tästä > 

Elektroniikka ja tarvikkeet

Elektroniikka on arjen sujuvuuden kannalta tärkeässä roolissa niin kotona, koulussa kuin töissäkin. Goodmanin elektroniikkaliikkeistä löydät kaiken tarvittavan, oli sitten hakusessa uusi läppäri, tabletti, älypuhelin tai kuulokkeet. Tarkista myös, että erilaiset tarvikkeet, kuten latausjohdot, suojakotelot ja näytönsuojat ovat kunnossa ja uusi ne tarvittaessa. Goodmanista löydät sekä Elisan, DNA:n että Telian myymälät.

Terveenä ja skarppina syksyyn

Paluu tietokoneen ruudun ja keinovalon pariin saattaa olla haaste silmille. Goodmanista löydät kattavat optikkopalvelut sekä silmälääkärit, ja  kauppakeskuksessa on myös lääkärikeskus Terveystalon toimipiste sekä Ritariklinikka-hammaslääkäri. Goodmanin terveyden ja hyvinvoinnin liikkeet löydät täältä >

Kaikkea pientä ihanaa

Arkea voi piristää ihan pienilläkin asioilla. Piipahdus Flying Tiger Copenhagenissa, Normalissa, Clas Ohlsonilla tai Suomalaisessa Kirjakaupassa voi poikia vaikka uuden muistikirjan, hauskan valokuvakehyksen tai hiuskorun.

Lisäenergiaa välipaloista

Etenkin jos kotona on koululaisia, on hyvä varmistaa, että pikku puurtajilla riittää energiaa koko päiväksi, sillä usein jo ovelta kuuluu: ”Mulla on nälkä!” Pitkän koulupäivän jälkeen koululaisten verensokeri pääsee helposti laskemaan. Kotona onkin hyvä olla valmiina terveellistä syötävää, jotta nälkää ei karkoteta makeilla tai rasvaisilla herkuilla. Nämä nopeat ja terveelliset välipalat syntyvät hetkessä ja ne voi tehdä jo valmiiksi jääkaappiin odottamaan.

Rieskarulla

2 kpl rieskaa
tuorejuustoa
salaatinlehtiä
keittokinkkua
paprikaa suikaleina

Voitele rieskat tuorejuustolla, asettele päälle salaatti, kinkkuviipaleet ja paprikat. Kääräise rieska rullalle, peitä tuorekelmulla ja laita jääkaappiin odottamaan.

goodman ilo irti arjen hetkistä rieskarulla

Mikromunakas

Jos koululainen on itse innokas ruuanlaittaja, mikromunakas syntyy näppärästi ja nopeasti. Riko kananmuna mukiin, lisää neste, esim. maito sekä mausteet eli esimerkiksi suola, paprikajauhe ja pippuri ja sekoita hyvin. Ripottele joukkoon juustoraastetta ja kinkkusuikaleita. Kuumenna puoli minuuttia kerrallaan ja sekoittele, kunnes munakas on hyytynyt. Nauti lisukkeena suikaloituja kasviksia, tomaattilohkoja tai salaattia.

Kysy lisää vinkkejä Goodmanin S-marketista ja muista myös Goodmanin lukuisat kahvilat ja ravintolat, joista saat oivia eväitä sekä maukkaita välipaloja.

Piristystä sisustuksesta

Nyt kun illat pimenevät, on oikea hetki piristää kodin sisustusta esimerkiksi valoilla, uusilla tekstiileillä tai piensisustustuotteilla. Kynttilät, viltit ja tunnelmavalot luovat kotiin lämmintä ja kodikasta tunnelmaa. Jos lapsi on kesän aikana kasvanut vaatteiden lisäksi ulos prinsessa- tai supersankarihuoneestaan, voi olla aika laittaa sisustusta uusiksi vähän isommalla kädellä. Jo uudet vuodevaatteet, sisustustyynyt ja valaisimet tekevät ihmeitä. Etsi lisää inspiraatiota kotiin täältä > 

Tervetuloa Goodmaniin ottamaan ilo irti arjen hetkistä!

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla Goodmanin uutiskirjeen sähköpostiisi, saat ensimmäisten joukossa tietää mitä Goodmanissa tapahtuu, millaisia esiintyjiä on tulossa tai milloin pärähtää käyntiin seuraava tarjouskampanja!

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Uutiskirje on ilmainen, eikä velvoita tilaajaa mihinkään. Voit keskeyttää tilauksen milloin haluat.
Kauppakeskus Goodmanin rekisteriseloste.