Avoinna tänään: 08–21

Goodman täytti jo 4 vuotta!

Goodman juurtui kaupunkilaisten arkeen

Kauppakeskus Goodman on neljän vuoden aikana vakiintunut kaupunkilaisten kohtaamispaikaksi. Uudistuva ja ekologinen kauppakeskus houkuttelee uusia vuokralaisia ja kävijöitä myös muualta Suomesta.

Kauppakeskus Goodman täyttää neljä vuotta. Avajaisia juhlittiin torstaina 30. lokakuuta 2014. Siitä lähtien Goodmanissa on käynyt yli 12,2 miljoonaa asiakasta.

Goodmanin tunnettuus on hyvällä tasolla. Hämeenlinnassa ja sen lähiympäristössä peräti 92 % tuntee Goodmanin vähintään melko hyvin. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan (Innolink, 2018) Goodmanin asiakkaista 70 % tulee Hämeenlinnasta, mutta muualta tulevien asiakkaiden osuus on koko ajan kasvanut tunnettuuden myötä.

Goodmanissa seurataan tarkkaan asiakastyytyväisyyttä. Esimerkiksi kauppakeskuksen selkeää sijaintia ja helppoa saavutettavuutta on kehuttu. Goodmanin asiakkaista 89 % kokee saapumisen kauppakeskukseen erittäin helpoksi. Goodmanissa on helppo piipahtaa useasti, koska se sijaitsee kaupungin keskustassa. Asiakkaista 63 % asioi kauppakeskuksessa vähintään muutaman kerran viikossa. Myös ilmaista parkkihallia on kiitelty.

Goodmanin merkitys Hämeenlinnan keskustan erikoiskaupan keskittymänä vahvistuu edelleen. Tämän vuoksi kauppakeskus houkuttelee jatkuvasti uusia vuokralaisia. Maakunnan ykköskauppakeskuksessa on imua.

Noin 75 % Goodmanin vuokralaisista on samoja, kun kauppakeskuksessa avajaisissa. Tyhjiä tiloja on alle 5 % kauppakeskuksen pinta-alasta, jos ei huomioida Anttilan ja Marks & Spencerin jäljiltä vapaaksi jääneitä tiloja.

–          Näistäkin tiloista on käynnissä aktiiviset vuokrausneuvottelut. Varsinkin eteläpäädyn tilaa todennäköisesti muutetaan vastaamaan paremmin asiakkaiden toiveita ja odotuksia, toteaa kauppakeskusjohtaja Eeva Jauro.

Kauppakeskusten toimintamalli perustuu kiinnostavuuteen, ja niinpä myös Goodmanissa haetaan jonkin verran kiertoa ja vaihtuvuutta. Näin kauppakeskus pysyy mielenkiintoisena ja uusia elämyksiä tarjoavana. Vaihtelua tuovat myös sesongittain toimivat pop-up-liikkeet, joita Goodmanissakin on joulun aikaan neljä.

–          Kauppakeskusmaailma on muuttunut jo sinä aikana, kun Goodman on ollut olemassa. Esimerkiksi viihtyvyyden painoarvo on kasvanut, ja se on huomioitu myös Goodmanissa, Eeva Jauro kertoo.

Kauppakeskuksessa on esimerkiksi lisätty levähdyspaikkoja ja latauspisteitä, monipuolistettu tapahtumia, selkeytetty opastusta ja laajennettu aukioloja.

–      Asiakkaiden toiveita kuunnellaan ja muutoksia tehdään niin fyysiseen ympäristöön kuin myös liiketarjoomaan. Myös liikkeet seuraavat asiakkaiden toiveita. Tästä hyvä esimerkki on Hämeenmaan Coffee Housen muuttuminen kaivattua kotiruokaa tarjoavaksi Huikopalaksi, Eeva Jauro jatkaa.

Ympäristöasioihin on Goodmanissa panostettu alusta alkaen. Vuonna 2017 Goodman saavutti ensimmäisenä kauppakeskuksena Suomessa BREEAM In-Use -ympäristösertifikaatin luokitustason Excellent sekä kiinteistön että ylläpidon osalta. Uusi aurinkovoimala on jatkoa tälle kehitykselle.

Kauppakeskuksen omistavan Kevan mukaan Goodman on säästänyt lämmössä ja sähkössä yhteensä 1 984 megawattituntia vuodesta 2015 alkaen.

–      Se vastaa noin 80 omakotitalon vuotuista sähkönkäyttöä. Nyt uudet 2000 aurinkopaneelia katolla tulevat osaltansa vähentämään ostettavan sähkön määrää, Kevan kiinteistöyksikön salkunhoitaja Petri Louhio iloitsee.

 

Kauppakeskus Goodman avattiin lokakuussa 2014. Goodmanissa on n. 70 liikettä ja vuokrattavaa pinta-alaa 26 000 m2. Keskuksen on rakennuttanut ja rakentanut NCC. Kiinteistön omistaa Keva ja Goodmanin kaupallisesta johtamisesta vastaa Colliers International Finland. Kauppakeskus Goodmanissa kävi vuonna 2017 asiakkaita 3,1 miljoonaa ja myynti oli 65,7 milj. euroa.

Colliers International Finland (ent. Ovenia Group) on Suomen johtava kiinteistöjohtamis- ja isännöintipalveluja tarjoava yritys ja maamme suurin kauppakeskusjohtamisen toimija, joka vastaa 19 kauppakeskuksen johtamisesta Suomessa.

Keva on Suomen suurin eläkevakuuttaja, joka huolehtii kunta-alan, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön eläkeasioista. Tuemme myös työuria monipuolisilla työelämäpalveluilla. Palvelemme yhteensä 1,2 miljoonaa julkisen sektorin työntekijää ja eläkkeensaajaa. Työnantaja-asiakkaita – eli kuntaorganisaatioita, valtion työnantajia ja seurakuntayhtymiä – meillä on noin 2300. Hoidamme eläkeasioita noin 550 työntekijän voimin.

Viimeisimmät ajankohtaiset

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla Goodmanin uutiskirjeen sähköpostiisi, saat ensimmäisten joukossa tietää mitä Goodmanissa tapahtuu, millaisia esiintyjiä on tulossa tai milloin pärähtää käyntiin seuraava tarjouskampanja!

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Uutiskirje on ilmainen, eikä velvoita tilaajaa mihinkään. Voit keskeyttää tilauksen milloin haluat.
Kauppakeskus Goodmanin rekisteriseloste.